Kesäkukka 2021.

Kesäkuulumisia

Kesä on päässyt jo hyvään vauhtiin. Edellisessä blogissani kirjoitin kouluttautumisesta ja se jatkui aivan keskikesään saakka. Monissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissakin lomaillaan vasta elokuussa, joten koulutukset ja tapahtumat ovat pyörineet vielä ihan normaalisti.

Kanadalainen, alun perin Unkarista lähtöisin oleva lääkäri Gabor Maté oli mukana vastikään julkaistussa elokuvassa The Wisdom of Trauma. Elokuvaan liittyen järjestettiin lisäksi viikon kestävä keskustelusarja, jossa oli mukana trauma-alan asiantuntijoita kuten Peter Levine, Dan Siegel, Stephen Porges, musiikkialan huippuja Sia ja Alanis Morissette sekä psykedeelihoitojen kehittäjä MAPS:sta Rick Doblin. Gabor Maté on kirjoittanut useampia stressiä ja traumaa käsitteleviä kirjoja lääketieteen näkökulmasta kuten When the Body Says No. The Cost of Hidden Stress. Myös riippuvuuksiin perehtynyt Maté toteaa ”Kysymys ei ole, miksi riippuvuus, vaan miksi kipu?” Traumaa hän määrittelee sanomalla ”Trauma ei ole se, mitä sinulle tapahtuu. Trauma on sitä, mitä sisälläsi tapahtuu sen tuloksena, mitä sinulle tapahtuu.”

Kesäkuun puolivälissä ESTD (European Society for Trauma and Dissociation) järjesti dissosiaation merkitystä posttraumaattisessa stressihäiriössä (PTSD) käsittelevän koulutuksen, jossa puhujina olivat psykiatrian professori ja traumatutkija Ruth Lanius Western Ontarion yliopistosta Kanadasta, psykiatrian ja psykologian apulaisprofessorina Western yliopistossa toimiva Paul Frewen sekä kliinisen psykologian professori Bethany Brand Towsonin yliopistosta Yhdysvalloista. Professori Brand kertoi esityksessään myös Top DD -tutkimuksesta, jossa tarkastellaan dissosiaatiohäiriöistä kärsivien hoitoa, tuoreimpana nettipohjaista psykoedukatiivista ohjelmaa potilaille ja terapeuteille (”the Network Study”). Tutkimuksessa on ollut mukana terapeutteja ja potilaita 19 eri maasta. Pohjoismaista tutkimusryhmässä on ollut edustus Norjasta MD, PhD Ellen K. K. Jepsen.

Kevään ja alkukesän koulutusten kruununa oli Pohjois-Irlannista Titanic Belfastista käsin järjestetty Virtual Recovery Trauma Summit 2021. Puhujissa oli mukana monia tuttuja kuten Peter Levine kertomassa kehittämästään Somatic Experiencing -menetelmästä, Harvardista valmistunut psykiatrian professori Dan Siegel ihmistenvälisestä neurobiologiasta, Bessel van der Kolk traumojen hoidosta ja psykedeelien käytöstä osana sitä, Janina Fisher uuden kirjansa Transforming the Living Legacy of Trauma elävän traumaperinnön muuttamisen tematiikasta, Stephen Porges kehittämästään the Safe and Sound Protocol (SSP) protokollasta ja Gabor Maté Compassionate Inquiry psykoterapeuttisesta lähestymistavasta. Summitissa esiintyi myös Deb Dana, joka on perehtynyt erityisesti polyvagaaliteorian hyödyntämiseen terapiassa. Lisäksi mielenkiintoisia puheenvuoroja pitivät EMDR-asiantuntija Derek Farrell, Neurofeedback-ekspertti Sebern Fisher, Internal Family Systems (IFS):n kehittäjä Richard Schwartz ja Trauma Resiliency Model (TRM):n kehittänyt Elaine Miller-Karas.

Kesäkuun puolivälissä psykologian opintojen kurssikaverini Jaakko Stenius väitteli psykologian tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta aiheenaan psykologin tutkimuksen hyödyllisyys psykoterapian suunnittelussa. Tulevaisuudessa psykologin tutkimuksen antia voitaisiin entistä paremmin hyödyntää siinä kohtaa, kun asiakkaalle tai potilaalle suunnitellaan sopivinta jatkohoitoa. Jaakon väitöskirjaan voit tutustua täällä.

Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä toivottaa aurinkoisten kesäpäivien mukavaa jatkoa ja palauttavaa lomaa lomanviettäjille. Kuumuus on meitä koetellut, mutta jospa loppukesä tarjoaisi meille kohtuullisen lämpimiä ja lempeitä päiviä.